torstai 12. joulukuuta 2013

The end game

Loppu hyvin, mutta kaikki ei suinkaan hyvin. Tunneskaala kurssin suhteen vaihtelee kuin nelosketjun karvaajalla. Alun nollasta aina sataankymmeneen prosentiin. Ideana oli toteuttaa Ipadeilla ja google Drivella kurssi, missä kokeilisin mahdollisimman paljon erilaisia menetelmiä ja ohjelmia jopa sisällön ja tulosten kustannuksella. Ideologia säilyi kurssin läpi ja toteutus oli omasta mielestäni, mutta myös opiskelijapalautteen perusteella, tehtävänannonmukainen. Esittelen ensin palautteen minkä kurssin 17 opiskelijaa antoivat ja tämän jälkeen lopuksi oman arvionsa kurssista. Jokainen voi vetää palautteen perusteella omat johtopäätöksensä. Tuloksiin vaikuttivat luonnollisesti tilastollisesti pienehkö otos, tietotekniikan paikoin liiallinenkin käyttö, langattoman verkon pätkintä ja moni moni muu asia. Alla opiskelijoiden vastuksista tekemiäni tiivistyksiä palautekyselyn perusteella.

Mikä oli kurssissa huonointa?

Ipädit ja verkon tekniset ongelmat
Liian nopea tahti ja liikaa omaksuttavia asioita

Mikä oli kurssissa parasta?

Vaihtelu
Pädit
Materiaali
Itsenäinen työ

Käytettiinkö kurssilla mielestäsi riittävästi tietotekniikkaa, että nimeä e-kurssi voidaan käyttää?

Kyllä

Olivatko tietotekniset taitosi riittävät kurssin suorittamiseen?

Kyllä

Opitko kurssilla uusia taitoja? Jos opit, niin mitä?

En juurikaan
Ipad:n peruskäyttöä
Google Drive:n käyttöä

Miten parantaisit kurssia?

En merittävästi
E-kirja
Toinen laite Ipad:n korvaajaksi

Mitä poistaisit kurssista?

En mitään
Vaihtaisin pädit läppäreihin
Poistaisin pädien rajoitukset

Kannattaako vastaavia e-kursseja järjestää jatkossa?

Puolet vastaajista kyllä, puolet ei

Oliko Google Drive hyvä tallennus/palautuspaikka kurssin töille?

Kyllä oli

Mikä seuraavista kuvaa mielestäsi parhaiten kurssia.

Opin kurssilla enemmän kuin olisin oppinut ns. normaalilla kurssilla    0 0%
En usko, että käytetty tietotekniikka paransi/heikensi                             5 31%
mainittavasti oppimistani
Tietotekniikka vain vaikeutti asioita                                                        0 0%
Tietotekniikan käyttö sekoitti asiat. Uskon, että olisin oppinut
selkeästi paremmin ns. normaalilla kurssilla.                                          11 69%

Lisämateriaalin merkitys. Esimerkiksi luentomuistiinpanot yms.

Käytin Google drivessa olevia lisämateriaaleja aktiivisesti213 %
Silmäilin joskus Driven lisämateriaaleja ja tiesin, että niitä on.1169 %
Vilkaisin materiaalia kerran tai kaksi319 %
En katsonut materiaalia koskaan00 %
Katsoin materiaalia, mutta se oli turhaa00 %

 

Pädin käyttö (Kuinka usein käytin pädiä kotona koulutehtäviin)

usein16 %
Joskus1381 %
harvoin16 %
erittäin harvoin / en koskaan16 %

 

IPad (Minkä laitteen valitsisin käyttöön, jos kaikkien laitteiden hinta olisi sama)

Tablettitietokoneen (IPad, tms...)638 %
Kannettavan tietokoneen744 %
Ns. hybridilaitteen, missä yhdistyvät kannettavan ja tabletin ominaisuudet319 %

 

IPad sopii opiskelukäyttöön mielestäni

Erinomaisesti00 %
Hyvin319 %
Ihan ok744 %
Heikosti531 %
Todella huonosti16 %

 

Pitäisikö opiskelijoilla olla mahdollisuus esim. ladata IPad:n appseja?

Ehdottomasti1275 %
Koulun hallinnointi on hyvä juttu425 %
Ehdottomasti ei00 %



Kurssi jätti jälkeensä katkeransuolaisen, mutta makeankarvaan maun. Kokemusta voisi verrata karkin syömiseen, joka on päältä suolainen, sisältä makea, pinnasta kova ja sisältä pehmeä. Kokemusta kertyi kaikille aisteille.

Tuntemukseni kurssista ovat saman suuntaisia kuin on opiskelijoilta kerätty palautekin. Pädit eivät ole oikea tai edes oikeanlainen laite tällaiselle kurssille. Niitä tulisi käyttää valikoidusti ja mahdollisuus opiskelijoiden kokoaikaiseen "säätöön" tulisi minimoida esim. muistiinpanoja tms. tekemällä. Keskeinen ongelma pädien käytössä on niiden mukanaan tuoma hype. Laitteita ei mielletä opiskeluvälineiksi, vaan luvallisiksi hupivehkeiksi, joita saa käyttää tunnilla oman mielensä mukaan.

Tietotekniikka sotkee ja sekottaa helposti heikosti motivoituneen opiskelijan mielen, kun taas motivoituneelle se voi tuoda huomattavaa lisäarvoa. Tietotekniikan on tarkoitus tukea oppimista ja opiskelua, ei toisin päin. Lukiossa opiskeltava materiaali on varsin haastavaa ja luettavaa riittää, jolloin pääpaino tulisi kohdistaa asiaan eikä menetelmään millä sitä opetetaan.

Tietotekniikka tuntuu tuovan eniten lisäarvoa opetukseen mitä korkeammalla pyramidin portaalla seisoo. Opetuksen teoriasta vastaava ylipedagogi ja ministeri linjaavat, että tietotekniikka on tulevaisuus ja sitä tulee käyttää mahdollisimman paljon. Luodaan koko maailman kokoinen pilvi, mihin kaikki aineisto saadaan tallennettua. Alemmalla portaalla seisova syytää rahaa kahmalokaupalla laitteisiin ja hankkeisiin ja pyrkii sähköistämään koulun. Toiseksi alimmalla tasolla seisova opettaja käyttää tietotekniikka monipuolisesti opetuksensa toteuttamiseen ja esittämiseen sekä omaksuu ja opettelee uusia laitteita ja ohjelmia liukuhihnalta. Alimmalla tasolla opiskelija puolestaan...!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Testing, testing... One, two, three


Pähkäilin pitkään kokeen toteutusta ja sisältöä. Päädyin lopulta siihen, että pidän vain osan kokeesta sähköisenä. Alustaksi valikoitui luonnollisesti Drive, mikä toimi muutenkin koko kurssin selkärankana. Driven lomake (form) toiminnolla loin kokeen kolmiosaisen sähköisen puolen. Tämän lisäksi opiskelijat vastasivat pariin tehtävään perinteisesti paperille.

Sähköisen osion ensimmäinen tehtävä oli täyttää palautekysely kurssista ja sen kulusta. Toisena oli 6 monivalintatehtävää ja viimeisenä videotykiltä tehtävä kuvatunnistus, minkä vastaukset annetiin lomakkeeseen. Osio toimi teknisesti hyvin ja keräsi opiskelijoilta kehut. Lomakkeen ehdoton etu on sen helppo tarkistettavuus. Lomakkeen kohdasta vastaukset saa erilteltyä jokaisen opiskelijan vastaukset sekä tehtyä yhteenvedon vastauksista. Esimerkiksi palautekyselyn monivalinnoista näkee suoraan kuinka monta prosenttia vastaajista on valinnut kohdan: "kurssi oli hyödyllinen..." 5 portaisella asteikolla.

Kokeen sähköinen osio toimi teknisesti varsin hyvin. Mitään erityistä hyötyä tästä ei kuitenkaan ollut ja koska Pädi on varsin kömpelö laite toteutukseen jää kokonaisuus maksimissaan neutraaliksi ellei peräti sen alle. Parasta on ehdottomastai monivalintojen täyttäminen, missä kirjoittamista ei tarvita vaan vastausten antaminen perustuu "rasti ruutuun" -menetelmään.


maanantai 11. marraskuuta 2013

10 000 Days

Päämäärä ei ole tärkeä, matka on. Välillä tuntuu, että tätä matkaa on tullut taitettua 10 000 päivää. Eilen valmistelin kenties viimeisen kerran tämän kurssin oppituntia. Aikaa kului liki viisi tuntia, mutta lopputulos tyydytti. Aiheena oli Prezi.com esitelmäohjelman avulla tehty esitys maapallon eksogeenisistä tapahtumista, rapautumisesta ja eroosiosta. Tämän esityksen avulla on tänään tarkoitus käydä 75 minuutin aikana läpi kolme kirjan suhteellisen haastavaa kappaletta. Esitys on kaikille avoin ja käytettävissä ilman kirjautumista.

Toinen kokeilemani uusi asia on Driven lomake (form). Tein tällä palautekyselyn kurssiin liittyen. Lomakkeesta ja tuloksista enemmän sitten kun pahimmat veriroiskeet ovat kuivuneet.

Prezi osoittautui maineensa veroiseksi esitelmäntekotyökaluksi. Käyttäminen on helppoa ja helposti muokattavissa ja ulkoasu hivelee silmiä. Silmien hivelyyn liitteyn ei tekijän tarvitse juurikaan murehtia, vaan se tulee ikään kuin kylkikauppana ohjelman mukana. Prezi hoitaa itsekseen tekemästäsi materiaalista hienon näköisen shown. Tilannetta voisi verrata upeaan täytekakkuun, joka näyttää jo sellaisenaan tosi hienolta, mutta voit tarpeen tullen vielä ropistella kakun päälle suklaapuruja tai nonparelleja lisäkoristeeksi. Prezi-esitelmän teko karkeasti kohta kohdalta.

  • Mene osoitteeseen Prezi.com ja luo tili.
  • Katso prezi.com:sta tai youtubesta noin minuutin esittelyvideo aiheesta
  • Selaile explore kohdasta ihmisten tekemiä töitä, niin saat kuvan mitä ohjelmalla voi tehdä.
  • Aloita uusi prezi. Voit valita taustan, tietyn rakenteen tai tehdä täysin avoimen esitelmän.
  • Klikkaa vasemmassa reunassa olevaa ylintä ruutua. Valitse ikkunan alalaidasta haluatko tekstiä, kuvaa vai molempia.
  • Luo uusi ikkuna sivun ylälaidan Frames & arrows -kohdasta. Ohjelma zoomaa esityksessä automaattisesti järjestyksessä seuraavaan ikkunaan.
  • Kohdasta Insert voit lisätä työhösi esim. rakenteita Diagrams alakohdasta.
  • Sivun vasemmassa laidassa olevasta ylä-alasuuntaisesta ikkunaruudukosta voit hallinnoida aukeavien ikkunoiden järjestystä. Raahaa ikkun oikealle paikalleen.
  • Luo siis esim. yksi ikkuna. Kirjoita tähän tekstiä, siirry sivummalle ja luo Frames & Arrows .kohdasta uusi ikkuna. Kirjoita tähän tekstiä jne...
Prezin tekeminen oli varsin kivaa, mutta aikaavievää puuhaa. Pikaisen esityksen tekeminen onnistuisi minulta tämän yhden laajan esityksen tekokokemuksen perusteella vartissa.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Psyko-fyysis-sosiaalinen tabletti

Pädin sielunelämä on monimutkainen kuin naisen...no ei nyt vaineskaan. :). Jos pädiä tutkii tarkasti ja elää kiinteässä parisuhteessa sen kanssa pidempään, voi sen sielunmaisemasta tehdä jopa pientä analyysiä.

Pädi on varsin yksinkertainen tuttavuus. Sen lähestyminen on helppoa ja siihen on muodostuu helposti pitkäaikainenkin suhde. Suhde, kuten mikä tahansa muukin parisuhde, rakoilee helposti, mutta esim. asumuseroon laitteen kanssa on kyllä hyvin vaikea joutua. Huonojen hetkien vastapainoksi pädi tarjoaa parhaimmillaan viihdettä koko hintansa edestä ja addiktoi käyttäjänsä kuten jotkin muutkin tabletit.

Pädianalyysin painopisteen siirtyessä opiskeluun aukeavat laitteen edut ja haitat varsin helposti tarkkasilmäiselle käyttäjälle. Suurimmat edut tasapainottelevat laitteen nopean käytettävyyden ja helppouden välimaastossa. Pädi on kuin vanha Helo-kiuas, eli heti valmis. Käyttö on helppoa ja selailu sujuu mutkitta. Suurin osa tehtävistä ja töistä voidaan hoitaa käden käänteessä, eikä aikaa kulu juurikaan esim. ohjelmien availemiseen tai tallennuskansioiden etsimiseen. Suurin osa ohjelmista jopa lähes itsenäisesti ehdottelee synkkauksia ja tiedostojen siirtoja muiden käytössä olevien ohjelmien kanssa.

Ikävä kyllä haitat liittyvät lähes samoihin tilanteisiin, mitkä juuri retostelin edut-kohtaan. Nopea käytettävyys ja "ainavalmius" karsii väistämättä ohjelmista tarpeellisia ominaisuuksia. Vaikka selailu on nopeaa ja tieto liikkuu, on varsinainen tekeminen kuitenkin välillä tuskaisen hidasta ja hankalaa. Pädin idea katoaa kuin maanantai-aamun ajatus, jos laitetta ei käytä appsien kautta vaan avaa joka ohjelman aina nettiselaimeen. Kirjoittaminen on hidasta, joskin mahdollista ja ainainen appsi-tulva kastelee sukat helposti. Parhaimmillaan pädi on tiedon kevyessä etsimisessä ja muokkauksessa sekä ennenkaikkea sen esittämisessä. Tietokone ja pädi muodostavat samanlaisen parin kuin farmariauto ja Chevrolet Impala muodostavat autoharrastajalle tai kuin haalari ja kravatti maanviljelijälle. Jotta jälkimmäisen voi hyvillä mielín omistaa on hallussa oltava myös ensimmäinen. Tilanne on kokolailla sama kuin kaupunkiasunto ja kesämökki ovat monelle Suomalaiselle.

Jotta itseni ja pädin parisuhde pysyy hyvänä miellytän laitetta vielä yhdellä asialla. Esimerkiksi aiemmin käyttämäni ja blogissakin esittelemäni ketju explain everything, kuvavirta, Imovie näytettävän ja näyttävän videon tekoon luonnistuu pädillä helposti. Jos tämä mainittu video pitäisi toteuttaa tietokoneella, niin...... .... ...... onkohan tässä tietokoneessa muuten edes mikrofonia millä nauhoittaa puhetta?

Tietokone yksin on hyvä, tietokone ja pädi on parempi, pädi yksin on huonompi kuin kumpikaan edellisistä. "Dixi et animam levavi"


Seuraavien kahden oppitunnin aiheen ja menettelytapojen pitäisi sopia tietokone-pädi kaksikolle oppikirjaesimerkillisesti. Ensimmäisellä tunnilla jokainen pari etsii tietokoneluokassa aiheestaan tietoa, muokkaa tätä mieleisekseen ja valmistautuu pitämään aiheestaan reilun viiden minuutin esityksen. Toinen tunti tapahtuu luokassa, missä parit esittävät tuotoksensa pädejä ja luokan tvt-laitteistoa apuna käyttäen. Aiheet valitsin tarkoituksella yskityiskohtaisiksi, mutta tietotasolla yleisiksi. Materiaalia pitäisi riittää, mutta toivoisin aiheiden itsessään inspiroivan opiskelijoita (Vesuviuksen purkaus vuonna 79 ja Pompeijin kaupungin hautautuminen tuhkaan, supertulivuoret, Los Angelesin liepeillä olevan San Andreaksen siirroksen toiminta jne.). Odotukset esitysten suhteen ovat varsin korkealla.

Kurssia on pari viikkoa jäljellä. Olen runnonut eri menetelmiä menetelmien perään. Pedagogisesti tämä ei ole ollut viisasta, eikä sen ole pitänyt sitä ollakkaan. Olen ajatellut kurssin ensimmäisenä uudelle planeetalle laskeutuvana aluksena. Aluksi on syytä selvittää kaikki mahdollinen planeetan pinnasta, kaasukehästä, asukkaista, luonnonvaroista, saatavilla olevasta energiasta jne. Perusasioiden ollessa tiedossa voidaan matkaan lähettää isompi seurue, millä on tietty päämäärä kun planeetan olosuhteet jo entuudestaan tunnetaan. Tai mikä tärkeintä, koko planeetta voidaan näiden tietojen perusteella lisätä tutkittujen, mutta turhiksi todetujen kohteiden listalle. Menikö se Neil Armstrongin ajatus jotenkin - this is a giant leap for a man, but small step for a mankind.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Rasvatyyni

Pikkujouluristeily odottaa ja toivottavasti meri on kuin tämän päivän tunti. Rasvatyyni.

Tunti kulki kevyseti tekemäni explain everything videon avulla. Tämän jälkeen opiskelijat jatkoivat teeman tutkailua antamani parin kysymyksen kautta. Tällä kertaa annnoin myös pari nettisivua ja hakusanoja, mistä hämmentää. Puolisen tuntia ennen tunnin päätöstä annoin heille tehtäväksi helpohkon ja yksinkertaiseksi laaditun tehtävän. Kaikki sujui ongelmitta. Pahin myrsky pädeihin liittyen on taltutettu ja laitteet muistuttavat opiskeluvälineitä enemmän kerta toisensa jälkeen. Tuntia voisi kai kuvailla ns. väliinputoajaksi. Palaute kerran menetelmästä oli kuitenkin hyvä, joten välillä on hyvä huilailla.

Samalla lisäsin tekemäni explain eveything kuvasarjan ensin pädin kuvavirtaan videoksi, täältä iMovieen ja sieltä edelleen youtubeen. Tämä kaikki minuuteissa pelkästään pädiä käyttäen. Lopuksi vielä linkki youtubesta opiskelijoiden linkkilistaan. Päivän ja viikon lovet pulkassa ja kaksi viikkoa edessä. Valo häämötää henkarinputken päässä. Amen.

Laattatektoniikka video

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Breakthru

Kuningattareinen läpimurto. Toteutin reilun puolen tunnin kestoisen session Padlet.com:lla. Aiheena oli maan sisärakenne. Valmistelin tekstiä ja kuvaa sisältävän aineiston reilussa puolessa tunnissa tuntia edeltävänä päivänä. Samalla "käsikirjoitin" kuvassa näkyvän padlet-seinän, jotta tiesin mitä liitän mihinkin kohtaan. Käsikirjoituksessa käytin apuna pädiä, jolloin näin miten seinä näkyy opiskelijoille todellisessa tilanteessa. Taas etukäteisvalmistelulla on tärkeä merkitys, jotta homma toimii ainakin riittävällä tarkkuudella ja nopeudella. E-opetus vaatii samanlaista tuntienvalmistelua kuin perinteinenkin opetus.

Seinän kolme vasemmanpuoleisinta tekstikenttää ovat minun toteuttamiani ja oikealla näkyvät pienet kuusi tekstikenttää ovat puolestaan opiskelijoiden kysymyksiä, joihin vastailin reaaliajassa. Kysymykset näkyvät punaisella ja vastaukseni mustalla. Seinän tekemiseen meni aikaa puolisen tuntia. Pikapalaute opiskelijoilta oli lähes lapsenomaisen innostunut. Toimiko kysymykseni keräsi kuorohuudon "toimi". Linkki seinästä jää opiskelijoille näkyviin, joten seinää voi käyttää esim. kokeeseen valmistautumiseen. Suljin kuitenkin varmuuden vuoksi kirjoitusoikeudet seinälle.



Seinän luonti on varsin yksinkertainen tapaus:

  1. Mene osoitteeseen padlet.com ja luo seinä + merkistä (ei vaadi välttämättä kirjautumista, mutta muistaakseni kirjautumattomat seinät katoavat 24h kuluttua)
  2. Kaksoisklikkaa seinää, niin pääset kirjoittamaan sille ja lisäämään kuvia.
  3. Asetuksista pääset vaikuttamaan seinän julkisuuteen. Kävijät voivat lukea, kirjoittaa tai muokata seinää valintasi mukaan.
  4. Jaa seinän linkki esim. kopioimalla nettisivun osoite ja lähettämällä se oppilaiden sähköpostiin tms.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Kunnon lääkitys tablettien sijaan

Hetki hetkeltä tuntuu enemmän siltä, että laastaria ja lastoitusta tarvitaan. Odotan suurella mielenkiinnolla kurssin lopullisia tuloksia, sillä pädien käyttö tuntuu jakavan porukan mielipiteet kahtia. Toinen puoli kertoo kuinka hyvää ja kivaa ja toinen taas nimenomaan ei.

Jälleen kerran antamani tehtävänannot olivat liian "korkealentoisia" ja vaikeita. Itse tekstissä tai tehtävässä ei ole mitään vaikeaa, mutta toteutus pädeillä on tuskaisen hidasta ja epämääräistä. Tästedes yksi loppukurssin teemoista tulee olemaan YKSINKERTAISUUS. Joku taisi joskus mainita jotain sen kauneudestakin. Alla suoria lainauksia erään opiskelijan ajatuksista hänen omasta palautuskansiostaan:

1.E-kurssi on tähän mennessä mennyt hyvin, mutta työnteko iPadeillä ei ole niille ideallisin tavoite.
2.iPadit mahdollistavat esitelmien pitämisen hyvinkin toimivalla tavalla ja tiedonhaun.
3.Kotona teen työt tällä kurssilla ainakin koneella, koska sivuja on helpompi vaihtaa ja mennä edestakaisin samalla sivulla.
4.En varmaan enää mene E-kurssille, koska se pakollistaa iPadin käyttöön sille sopimattomalle käytölle.
Hyviä ajatuksia. Juuri näitä rehellisiä mietintöjä halusin perustaessaani jokaiselle pakollisen etukäteispalaute -osion arvioitavaan palautuskansioon.

Ovatko pädit oikea laite lukio-opiskeluun? Tähän mennessä moni asia puhuu vastaan ja entistä harvempi puolesta. Näinä sairaalabakteeriaikoina tabletit voitaisiin korvata vaikka hybrideillä. Moni kakku päältä kaunis, mutta kyllä kunnon konjakki kuitenkin huuhtelee kakun kivasti alas. Ulkonäön lisäksi pitää olla myös sisältöä.

Huomisen tunnin loppupuolelle juonin padlet.com:a apunakäyttäen seinän, minkä avulla olisi tarkoitus käydä läpi maapallon sisärakennetta. Jaan opsikelijoiden kanssa kansion, mihin liitän linkin päästyäni pois luokkahuoneesta. Tämän linkin alta aukeaa padlet seinä, mihin esivalmistelen tekstiä maan sisärakennetta varten. Tarpeen mukaan liitän mukaan esivalmisteltuja kuvia, jos ohjelma tämän sallii. Kirjoitan tekstiä luokan ulkopuoliselta koneelta ja teksti ilmestyy sitä mukaa opiskelijoiden näytöille. Turhaa ja kömpelöä, mutta idea onkin testaille padletin etäkäyttöä esim. flipped classroom -hengessä. Lopuksi jokainen opiskelija kehittää aiheesta yhden kysymyksen seinälle, mihin vastailen reaaliajassa..., jos osaan.

Suunnittelin padlet-sivun sisällön ja asemoinnin suhteellisen tarkasti. Kirjoitin kaikki tekstit etukäteen muistitikulleni ja latasin muutaman kuvan ryydittämään sisältöä. Asemoinnin tein tietokoneella, mutta tarkkailin tilannetta koko ajana vieressäni olevalta pädiltä, jolla on sama näkymä kuin opiskelijoilla huomenna tulee olemaan. Kaikki sujui kenraalissa hienosti ja odotan innolla huomista toteutusta.

Padletin avulla on suhteellisen helppoa operoida ja se vaikuttaisi sopivan hienosti erilaisiin etäopetustoteutuksiin.